Kaikki lahjat ovat jonkun maksamia. Jos joku tarjoaa lahjaa, niin mieti mitä tuo lahja tuo tullessaan? Miten paljon kallis kello todella maksaa? Jos omat kuukausitulot ovat miljoonaluokkaa. Niin mitäpä parin kolmensadan hintainen kello tuossa tilanteessa juuri tuollaisen palkansaajalle merkitsevät. Jos tulot ovat suuret, niin silloin pari- kolmesataa voi olla yhden aterian hinta. Kun saat kalliin kellon, niin tuon kellon on joku muu maksanut. Se mikä ei maksa mitään saattaa maksaa jopa oman hengen.
Vaarallisin vihamiehesi ei ole mikään puolituttu. Tai ihminen joka raivoaa sinulle. Satunnaisista tuttavista ei tule kenenkään vihamiehiä. Vaarallisin vihamies ei ole kilpailijasi vaan se, joka on sinulle lähinnä. Kun autat toista, niin ajattele tilannetta toisen kannalta. Se mikä voi sinusta näyttää hyvältä voi toisesta tuntua nöyryyttävältä. Mikäli toinen ei osaa, ja häntä jatkuvasti autetaan, niin hän ei silloin ole kykenevä oppimaan tuota asiaa. Jos sidot aina pikkuveljen kengännauhat, niin silloin se saattaa vaikuttaa aluksi hienolta asialta.
Kun kymmenvuotias solmii kolmevuotiaan kengännauhat, niin se on todella hellyttävän näköistä. Mutta mitä jos sitten 30-vuotias isoveli tai isosisko solmii 23 vuotiaan nuoremman sisaruksensa kengännauhat muiden edessä, niin näyttääkö asia enää yhtään niin hyvältä. Vai aiheuttaako se ehkä naurua ja ivallisia silmäyksiä? Eli antaako tuo apu kuvan siitä, että isoveli tai isosisko sitten auttaa nuorempaa sisarusta, vai antaako se ehkä kuvan täysin avuttomasta nuoremmasta sisaruksesta?
Tämä esimerkki on hyvin karrikoitu. Mutta samalla se kuitenkin osoittaa sen, että se mitä itse pidämme upeana saattaa tehdä tuollaisen avun saajasta apean. Kun annamme vääränlaista apua toiselle, niin silloin sidomme tuon toisen ihmisen itseemme. Hän selviää helpolla, mutta mitä jos tuolle hyväntekijälle eli kengännauhojen solmujen tekijälle tapahtuu jotain?
Kun joku tarjoaa apuaan yhtään missään, niin silloin apua kannattaisi miettiä siten, että miksi tuo henkilö tarjoaa yllättäen apuaan? Toisin sanoen tarjoaako tuo henkilö apuaan siksi, että hän haluaa todella auttaa. Vai haluaako hän ehkä tehdä vaikutusta naapurin upeaan tyttöön tai poikaan. Vai haluaako hän ehkä kysellä kesätöitä naapurilta tuon upean nuoren isältä, joka on paikallisen supermarketin omistaja? Siis eihän meistä kukaan missään nimessä saa epäillä toisten vaikuttimia. Se olisi varmaan epäkohteliasta.
Tai siis apua voidaan aina kutsua lahjaksi. Apu on aineeton lahja, ja jos ihminen tekee puolestasi töitä tuntikausia, niin että hän saisi normaaleista töistä ehkä jopa viikkojen palkan käteensä, niin miksi hän tulee tekemään tuota työtä? Niccolò Machiavelli (1469-1527) varoitti ihmisiä siitä, että kalliit lahjat saattavat tulla hyvinkin kalliiksi. Pahimmat vihamiehet tai vaarallisimmat viholliset eivät aina tule karjuen sisään. He eivät potkaise ovia kappaleiksi. Vaan he ikään kuin tiirikoivat sosiaalisen verkoston siten, että he voivat luikerrella henkilön lähipiiriin. Machiavelli varoitti luottamasta liikaa ihmisiin, ja hänen opetustensa ydin on siinä, että “ilmaisia lounaita ei ole”.
Kukaan ei tule antamaan kallista lounasta ilmaiseksi. Joku siis maksaa aina sen, mikä pöytään katetaan. Ja silloin kun sinulle tarjotaan ilmaiseksi jotain, niin kannattaa aina kysyä hiljaa omalta itseltään, että miksi joku maksaa toiselle kalliin lounaan, ostaa kalliin kellon tai tekee jotain muuta altruistista. Kallis lahja yhtiön johtajalta voi tuntua hienolta. Kun johtaja ostaa sinulle kalliin kellon, niin ehkä sitten seuraavana aamuna hän kysyy mahdollisuutta siihen, että sinä jäät ylitöihin. Tai tekisit muutamia viikonloppuja töitä. Kun toinen tarjoaa töitä, niin silloin kannattaa muistella sitä, että kukaan meistä ei varmasti pääse palkkaamaan omaa pomoa itsellemme.
Kukaan meistä ei koskaan siis oikeasti tule ainakaan vähään aikaan toimimaan tuon työn tarjoajan esimiehenä, vaan ainakin parin vuoden ajan tilanne voi olla hyvinkin päinvastainen. Jos joku haluaa tehdä ilmaista työtä, niin toki hänellä on siihen mahdollisuus. Mutta millä tuo ilmaisia töitä tekevä ihminen kustantaa itselleen ruoan, maksaa vuokrat sekä käy ulkona? Halpatyövoima on tietenkin upea asia, kun sitä ensin katsotaan. Halpatyövoima pitää kuluttajahinnat alhaisina, ja se parantaa yhtiöiden tuottavuutta. Mutta samalla se vie työmahdollisuudet kotimaisilta työntekijöitä. Yhtiöiden tehtävä ei ole siis lahjoittaa rahaa. Mutta samalla kun kotimainen työvoima hinnoitellaan pois markkinoilta, niin se avaa tien kohti jotain sellaista, kuin tietoturvariskit.
Kun maahamme tulee paljon ulkomaista työvoimaa, joka ehkä palkataan ulkomaille rekisteröidyn työvoimapalvelun kautta, niin meidän pitäisi ehkä miettiä sitä, että tiedämmekö edes sitä, että keitä tuolta ulkomailta oikeasti tulee? Me emme tiedä mitään noiden ihmisten taustoista. Eli he voivat olla joko kiinan tai venäjän tiedustelun agentteja. Eli kun sidomme itsemme noihin työläisiin, joiden palkat maksetaan ehkä ulkomaille, niin olemme tilanteessa, jossa on vaarana se, että noiden työläisten joukossa on ihmisiä, jotka asentavat mikrofoneja toimistoihin. Kun esimerkiksi FSB maksaa huomattavan osan työläisen palkasta, niin hänestä ei palkan viralliselle maksajalle tule kovin suuria kuluja.
Mutta tuo toimija voi tietenkin asentaa kuuntelulaitteita toimistoihin. Kun me hankimme halpoja palveluita, niin meidän pitää silloin muistella sitä, että nuo halvat palvelut kilpailevat omat, tunnetut yhtiöt pois markkinoilta. Ja sitten me emme enää voikaan valita muita kuin noita työntekijöitä, joiden palkka ei mitenkään voi riittää Suomessa elämiseen. Kun iso yhtiö lahjoittaa tavaroita ilmaiseksi, niin se sitten kykenee kilpailemaan muut yritykset pois markkinoilta. Kun muut yritykset saadaan pois markkinoilta, niin silloin tuo yhtiö voi saada monopolin.
Ja sitten se voi nostaa hintoja mielin määrin. Monikansallinen konserni voi rahoittaa tuollaisen tavaran jakelun muista maista saatavalla tulolla. Kun toinen tarjoaa apuaan, niin varmasti tarjous vaikuttaa upealta. Jos toinen tarjoaa apuaan esimerkiksi talon rakentamisessa, niin varmaan nuo tarjoukset vaikuttavat hyviltä, mikäli puhutaan jossain kapakan kulmapöydässä. Kuitenkin sitten tuon teoreettisen vaiheen, eli sen vaiheen jossa toiselle luvataan jotain, sekä samalla jaetaan tehtäviä tulee se paljon puhuttu käytännön vaihe. Eli vaikka projektia olisi miten tarkasti käyty läpi, niin yhtään naulaa ei olla vielä saatu seinään.
Henkilön joka tarjoaa apuaan pitää vielä itse vaivautua paikalle. Hänen pitää ottaa työkalut käteen, sekä osata että haluta käyttää noita työkalujaan. Jos hänellä on selkä kipeä tunnin kuluttua, niin se siitä avusta. Joten jos olet palkannut työväkeä, niin älä heidän sopimuksiaan pura jonkun kapakassa käydyn keskustelun takia. Eli käytännössä se mikä saattaa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta voi myös olla liian hyvää ollakseen totta. Miksi kukaan mestari oikeasti antaa aikaansa ilmaiseksi jollekin mielellään puolitutulle? Tarvitseeko hän ehkä alaista seuraavalle työmaalle? Jos hän sitä tarvitsee, niin hän ehkä olettaa toisen tulevan työmaalleen ja kuittaavan työllään mestarinsa palkat.
