Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sairaala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sairaala. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. lokakuuta 2026

Kun ihminen tekee rikoksen, niin häntä pitää rangaista. Mutta rangaistukset ja asenteet muuttuvat. Vai muuttuvatko?


Kun ihminen tekee rikoksen, niin häntä pitää rangaista. Mutta yhteiskunta päättää siitä, mikä on rangaistus ja mikä on rikos. Eli asenteiden korjaaminen voi olla vaikeampaa kuin lain muuttaminen. 

Seilin sairaalasta on tehty elokuva. Siinä nainen viedään Seilin sairaalaan. Syy tähän on siinä, että hän halusi elää vapaata elämää. Ja sitä ei voitu tuolloin 1800-luvun esiteollisessa yhteiskunnassa yksinkertaisesti vain hyväksyä. Tuolloin raiskatut, masentunet sekä "irtolaiset" kuljetettiin helposti mielisairaalaan, koska heille ei ollut sijaa yhteiskunnassa. Mielisairaala oli silloin paikka, jonne siirrettiin ihmiset, joita vain ei voitu hyväksyä. Ja kuten varmaan tiedämme, niin monille ihmisille ja erityisesti naisille mielisairaala oli paikka, jonne jäätiin lopun elämän ajaksi. 

Se oli siis kohtalona erityisesti Seilin sairaalaan lähetyille naisille. Seiliin saattoi joutua prostituoitu, jonka asiakas ei vain viitsinyt maksaa palveluksista. Sinne saatettiin lähettää piika, jota oli seksuaalisesti hyväksikäytetty. Tuolloin perheen kunnia oli asia, mikä oikeutti lähettämään tuollaisen naisen tai tytön pois, jonka ehkä hyvinkin varakkaan perheen jäsen oli saattanut raskaaksi. Eli varmasti oli häpeä, jos joku 50-vuotias perheen isä saattoi 15-vuotiaan piian raskaaksi. Ja tuollainen häpeä oli myös hyvin helppo peittää, eli tyttö lähetettiin muitta mutkitta Seiliin. Tuolloin raiskausta pidettiin suoraan naisen omana vikana. Joten tietenkin oli "hyväksi" että tuollainen ihminen lähetettiin jonnekin mistä kukaan ei häntä kaivannut. Tuolloin hysteeriseksi luokittelu merkitsi eroa yhteiskunnasta. Sekä sulkemista Seilin tai johonkin muuhun laitokseen. 

Ja kun noista asioista luen tänään, niin mietin sitä, että olemmeko oikeastaan yhtään sen parempia kuin ne ihmiset, jotka lähettivät tyttöjä Seiliin? Vielä nykyäänkin psykiatristen potilaiden on vaikea palata yhteiskuntaan. Eli vaikka nykyään hoitomuodot ovat parantuneet, niin tietyt diagnoosit leimaavat ihmistä. Ne saattavat estää pääsyn töihin. Kun lait ja hoitomuodot muuttuivat, niin asenteet pysyivät samoina. Vielä nykyäänkin psykiatristen potilaiden kohdalla puhutaan siitä, miten heidän omaisensa jaksavat. Samalla unohdetaan se, että psykiatristen potilaiden oma jaksaminen saattaa olla vaikeaa. 

Nykyään mielisairaalasta pääsee melko pian pois. Mutta sitten edessä on usein pitkä avohoidon jakso, jonka aikana potilaan tulot voivat olla hyvin pienet. Hän saattaa joutua tulemaan toimeen parilla satasella kuukaudessa. Ja tietenkin hänen omaisilleen voidaan aivan vapaasti kertoa siitä, mikä hänen tilansa oikeastaan on. Potilaan omaa tahtoa ei tarvitse kuunnella. Ja tietenkin esimerkiksi kaiken maailman sarjamurhaajaelokuvat ruokkivat pelkoa siitä, että naapuri surmaa koko lähiön. Kun psykiatrisista potilaista ylipäätään puhutaan, niin silloin puheet kääntyvät johonkin Jammu Siltavuoren kaltaiseen moninkertaiseen rikolliseen, joka sitten surmasi pari lasta. 

Siis nuo "Jammu Sedät" ovat siis niitä keskivertopotilaita, joiden avulla sitten hyväksytetään kaikki muutkin asiat. Kun sitten tuo kaksi pikkutyttöä surmannut mies oli joutunut vankilaan, niin muutaman vuoden päästä alkoivat sitten puheet siitä, kuinka tuo mies oli sovittanut tekonsa. Siinä sitten pidettiin Jammu-Sedän puolta, eikä tavallisten potilaiden oikeusturvaan tullut mitään muutosta. Kun potilas pääsee pois sairaalasta, niin hänet voidaan sitten siirtää avohoitoon, joka kestää lopun elämän. Ja se että entiset kaverit ja jopa sukulaiset kääntävät selkänsä kertoo siitä millainen asenne meillä nykyään on. 

Yhdysvalloissa aiotaan 13 ihmistä tappaneen massamurhaajan teloitus näyttää julkisesti. Seuraavassa tekstin kohdassa sana "me" voidaan korvata sanalla "Amerikkalaiset". 

Me inhoamme Amerikkaa. Kun amerikkalainen massamurhaaja aiotaan teloittaa ampumalla, ja teloitus näytetään suorana, niin me suorastaan kauhistelemme asioita. Samalla unohdamme muutaman asian. Eli miksi emme halua, että teloitus näytetään ihmisille? Pelkäämmekö ehkä sitä, että näemme sen, mitä oikeudenkäyttö oikeasti on. Kun uhri eli teloitettava ammutaan, niin tietenkin asia on raakaa katsottavaa. Mutta pelkäämmekö sitä, että näemme teloituksen koko raakuuden? Pelkäämmekö sitä että seinille roiskuu verta, ja että tilanne, jota katsomme ei olekaan steriili?

Me halveksimme vanginvartijoita sekä pyöveleitä, mutta samalla valitsemme päättäjiä, jotka ruokkivat vankiloita sekä kuolemanjonoa. Siis me yhteiskuntana maksamme noidin ihmisten palkat, jotka vievät rikollisia kuolemaan. Tuomari antaa kuolemantuomittujen tuomiot. Ja nuo ihmiset jotka kävelevät viimeiset metrit heidän kanssaan ovat osia tuosta koneistosta, joka tuomitsee ihmisen kuolemaan. 

Eivätkö ihmiset saisi nähdä tuota toimitusta? Tavalliset ihmiset valitsevat poliitikot, jotka säätävät lakeja. Myös muilla kuin Donald Trumpilla on vastuu yhteiskunnasta. Jos ihmiset haluavat kovia lakeja ja äänestävä kovia argumentteja käyttäviä poliitikkoja, niin heidän pitää nähdä, mitä he saavat aikaan. 

Onko teloitus liian siisti? Hirttämistä on aina kritisoitu siitä, että hirtettävä saattaa kitua. 

Jos ajatellaan Hitlerin asevoimien komentajan Wilhelm Keitelin hirttoa, joka meni "hiukan" pieneen, niin silloin meidän pitää muistaa se, että monissa tapauksissa joissa esimerkiksi partisaaneja hirtettiin, saattoi uhri kitua monta minuuttia. Me muistamme Keitelin kärsimykset. Mutta emme muista niiden miesten ja osittain jopa lasten kärsimystä, joita SS rankaisi Keitelin käskystä esimerkiksi siitä, kun he olivat jättäneet asemansa ilman lupaa. 

Ranskan vallankumouksen aikaan alettiin käyttää giljotiinia. Ihmisen pää irrotettiin  ruumiista. Tuon teloitustavan piti olla humaani. Sen piti minimoida uhrin kärsimykset. Samoin teloituskomppaniaa  pidettiin melko kivuttomana ratkaisuna. Sitten alettiin käyttää kuolettavaa injektiota. Ketä silloin alettiin säästää? Oliko se jonka etua ajateltiin ehkä kuolemaantuomittu? Vai ajateltiinko tuolloin lähinnä tuomareita sekä niitä, jotka vaativat kovia tuomioita? Kun puhumme kuolemantuomiosta, niin me puhumme lopullisuudesta. Ja kuolemantuomiota vastustetaan pitkälti sen lopullisuuden takia. Kuolemantuomiota kannatetaan osittain samasta syystä. Rikollinen on tehnyt teon, joka on lopettanut toisen ihmisen elämän. 

Siis tässä puhun länsimaisesta kuolemanrangaistuksesta, joka on varattu moninkertaisille murhamiehille. Kuolemantuomiota vastustetaan sen brutaalisuuden takia. Samalla kuitenkin unohdetaan että varsinkin USAssa henkilö joka on tehnyt murhan, on tehnyt sen maassa, jossa on kuolemanrangaistus. Eli tuon logiikan mukaan vapaa aseiden kantaminen ja omistaminen vaativat kovaa rikoslakia. Ja ihminen on tehnyt murhan ilman, että kuolemanrangaistus pelottaa häntä. 

Kun käytetään kuolettavaa injektiota, niin uhri eli teloitettava ilmeisesti näyttää nukahtavan. Ja tuo asia saattaa olla vielä vaarallisempaa kuin joku kovan luokan tapa, jossa pää katkotaan. Tässä juuri vähän aikaa sitten kuolettavan pistoksen saanut nainen selvisi hengissä, kun käytettävä kemikaali joutui kudoksiin. Kyseinen nainen on nyt sitten herännyt vankilassa. Hänet tuomittiin 1990-luvulla 19 vuotiaan tytön murhasta. 

Monet sarjamurhaajat onnistuvat teoissaan, koska he ovat niin mukavan tuntuisia. He osaavat lähestyä uhriaan siten, että uhri ei epäile yhtään mitään. Ja sitten kuin tuo ihminen  näyttää todelliset kasvonsa, niin on liian myöhäistä. 

Me ehkä pelkäämme sitä, että näemme kuolemaan tuomitun ihmisen "aivan tavallisena tyyppinä", joka nyt "vain teki tekoja", joita ei voida antaa anteeksi. Jos ajatellaan esimerkiksi sarjamurhaaja Ted Bundya, niin hän varmasti vaikutti myös uhriensa mielestä aivan mukavalta ihmiseltä. Ja sitten totuus paljastui vasta liian myöhään. Jos Bundy ei olisi ollut tavallisen oloinen mies, niin olisiko häntä osattu epäillä, ennen kuin hän alkoi tehdä tekojaan, jotka piirsivät hänen nimensä verellä ja kauhulla ihmisten mieleen. Eli kun näemme kuolemaantuomitun viimeisellä matkallaan, niin näemme hänet steriilissä ympäristössä. Emme näe hänen uhrejaan. Ja samalla unohdamme, että varsinkin Bundyn kaltaiset sosiopaatit ovat loistavia manipuloijia. He osaavat uhriuttaa itseään erittäin tehokkaasti. 

Hän kävelee steriilissä vankilassa kahden vartijan välissä. Ja ehkä joku uskaltaa ajatella, että eikö häntä voinut armahtaa. Joku ehkä kertoo 13 kuolleesta, jotka tuo mies on tappanut. Mutta ketään noista 13 kuolleesta ei voida tietenkään haastatella. Heidän pelkonsa ei välity ihmisten silmille, kun heidät ampunut mies kävelee viimeisiä askeleitaan kohti viimeistä ovea, jonka takana odottaa teloituskomppania. Me unohdamme että me olemme halunneet nuo teloittajat, tuomarit ja vanginvartijat töihin. Me maksamme yhteiskunnassa veroja, joilla noiden ihmisten palkat maksetaan. Me äänestämme ihmiset jotka tekevät päätökset siitä, millaisia lakeja maassamme on. 

Kun ihminen tekee rikoksen, niin häntä pitää rangaista. Mutta rangaistukset ja asenteet muuttuvat. Vai muuttuvatko?

Kun ihminen tekee rikoksen, niin häntä pitää rangaista. Mutta yhteiskunta päättää siitä, mikä on rangaistus ja mikä on rikos. Eli asenteiden...